Fortumin Ekokem-yrityskauppa saatettu loppuun

Ekokem on nyt virallisesti osa Fortum-konsernia. Kaupat saatettiin loppuun toukokuussa 2016 ja Ekokem liitetään osaksi Fortumin City Solutions -divisioonaa.

31.8.2016

Fortumin Ekokem-yrityskauppa saatettu loppuun

Fortum ilmoitti 27. toukokuuta 2016, että se oli sopinut ostavansa Ekokem Oyj:n. Yritysoston toteutumiselle asetetut ehdot on täytetty, ja Fortum on tänään ilmoittanut saattaneensa yrityskaupan loppuun Ekokemin neljän suurimman omistajan kanssa. Nämä neljä omistajaa edustivat yhteensä noin 81 % Ekokemin osakkeista.

Tähän mennessä noin 12 % Ekokemin vähemmistöomistajista on hyväksynyt Fortumin ostotarjouksen. Koska Fortumin omistus Ekokemissä ylittää 90 %, Fortum käynnistää loppujen vähemmistöosakkeiden lunastusprosessin ostotarjouksen tarjousajan päätyttyä (30.9.2016). Osakkeenomistajat, jotka hyväksyvät tarjouksen tarjousajan aikana, saavat maksun osakkeistaan pääosin syyskuussa 2016. Vähemmistöosakkeiden lunastusprosessissa lunastetut osakkeet maksetaan puolestaan arviolta keväällä 2017.

Velaton kokonaiskauppahinta yhtiön koko osakekannalle on noin 700 miljoonaa euroa, joka vastaa 165:tä euroa per Ekokemin osake Fortumin ostotarjouksessa Ekokemin osakkeenomistajille. Ekokem liitetään osaksi Fortumin City Solutions -divisioonaa omana liiketoimintonaan ja konsolidoidaan Fortumiin elokuun 2016 lopusta lähtien.

Lisätietoja

Karri Kaitue, toimitusjohtaja, Ekokem Oyj, puh. 010 7551 220
Hanna Masala, strategia-, IR- ja viestintäjohtaja, Ekokem Oyj, puh. 010 7551 110


Taustatietoja:

Fortum lyhyesti

Fortumin visio on olla puhtaan energian edelläkävijä ja se toimittaa asiakkailleen mm. sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä muita energiaratkaisuja. Fortumin tärkeimmät markkina-alueet ovat Pohjoismaat, Baltian maat, Venäjä, Puola ja Intia. Vuonna 2015 Fortumin palveluksessa oli noin 8 000 henkilöä ja yhtiön liikevaihto oli 3,5 miljardia euroa. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Ekokem lyhyesti

Ekokem on yksi Pohjoismaiden johtavista kiertotalousyhtiöistä, joka tarjoaa ympäristönhuollon ja materiaalitehokkuuden palveluja. Ekokem operoi Pohjoismaiden johtavia vaarallisen jätteen käsittelylaitoksia ja tarjoaa erikoistunutta ympäristönhuollon osaamistaan asiakkailleen laajalla rintamalla. Yhtiön tarkoituksena on luoda arvoa parantamalla asiakkaiden materiaali- ja energiatehokkuutta. Ekokem tarjoaa kierrätys-, hyötykäyttö- ja loppusijoitusratkaisuja sekä maaperänkunnostuksen ja ympäristörakentamisen palveluja. Ekokem on jo yli 35 vuoden ajan myötävaikuttanut luonnonvarojen säästämiseen ja kiertotalouden edistämiseen.